Kevyen musiikin piknik 15.7.2006
Kontrastiksi Selman viimeaikoina järjestämiin tapahtumiin päätettiin Savitaipaleen Hakamäellä pitää ilmainen ulkoilmapiknik, jonka musiikillinen tarjonta keskitettiin hieman kevyempään suuntaan. Kaksiosainen tapahtuma koostui päivällä järjestetystä ilmaistapahtumasta, sekä illemmalla tutussa ja turvallisessa Sahramissa suoritetuista jatkokinkereistä. Puitteet olivat vähintäänkin kunnossa, sillä Savitaipaleen kunnan antaman rahallisen tuen ja paikallisen Juho kuivalaastit ja betonit -firman sponsoroinnin ansioista saimme tällä kertaa järjestettyä tilaisuuteen ammattimiesten hoitaman äänentoiston. Siispä Selman oma porukka sai keskittyä varsinaisen piknikin aikana järjestelytouhuihin, Sahramin PA:n kasaamiseen ja myyntihommiin.
Kattaus saatiin valmiiksi varsin hyvissä ajoin, ja kellon lähestyessä kolmea ihmisvirrat alkoivat hiljalleen valua Hakamäen idylliseen ympäristöön. Heti alkuhetkillä näyttikin siltä, että yleisön määrä tulisi olemaan hyvinkin miellyttävä. Kun yleisö ryhtyi asettumaan aloilleen, nousi esiintymislavalle ensimmäisenä monien vanha tuttu Stepsons, jonka jäsenet soittelivat tunnelmaan mitä mainioimmin sopivia klassikoita. Mainiot sääolosuhteet, hienot puitteet ja tilanteeseen kuin kirves silmään osuva orkesteri näkyi paitsi makkaramyynnin vilkkautena, myös esiintyjistä ja heitä seurailevasta yleisöstä huokuvana erittäin iloisena ja tyytyväisenä fiiwiksenä.
Stepsonsin lopetellessa settiään saivat kansanjuhlien osanottajat hengähtää hetken virvokkeiden parissa, kunnes oli iltapäivän toisen esiintyjän aika. Junnu Vainion hittejä saapui lauteille tulkitsemaan häkellyttävän monipäinen Tornaattori. Junnun rallit saivatkin mm. puhallinsoitinten ansiosta varsin uudenlaisia, mutta eittämättä äärimmäisen toimivia sovituksia. Tässä vaiheessa alkoikin näkyä kauan odotetut ensimmäiset tanssiparit, sillä juurikin jalkainpyörittelyyn ja vekkuliin heilumiseen sopivat Vainion kappaleet kirvoittivat niin yhden jos toisenkin pariskunnan nurmelle pyörähtelemään.
Kellon lähestyessä iltalukemia oli vihdoin aika päästää tapahtuman varsinainen pääesintyyjä, Seppo Valjakka & South-Carelian Friends lavalle. Laajalti kotikylän ulkopuolella suosiota niittänyt poppoo viimeistään osoitti tapahtuman varsin onnistuneeksi, eikä vanhojen tekijöiden varman tuntuinen ja ammattimainen esiintyminen varmasti saanut ketään katumaan tuloaan. Valjakan ja tovereiden tsipaleet toimivat kuin poro aitauksessa, tarjoten kuultavaa ja katseltavaa kaikille ikäluokille.
Kun viimeisetkin makkarat oli paistettu, paviljonki kasattu ja Hakamäki putipuhdas, siirtyivät järjestäjät kukin omille teilleen tyytyväisinä odottamaan illan jatkokinkereitä. Iloinen jälleennäkeminen tapahtuikin jo parin tunnin perästä ravintola Sahramissa, jossa Stepsons suoritti uutteran päivän päätteeksi vielä toisen esiintymisen. Vaikka paikalle saapunut yleisö olikin varmasti uupunutta pitkästä päivästä, intoutuivat he kuitenkin niin kuumiin liekkeihin, että Stepsonsin oli suorastaan pakko soitella Sahramin lauteilla toinenkin keikkasetti. No, mikä jottei!
Piknik ja sitä seuranneet jatkot sujuivat siis esimerkillisen mallikkaasti, mistä kuuluu kiittäminen varsin lukuisia tahoja. Selma ry tahtookin esittää mitä nöyrimmät kiitokset Savitaipaleen kunnalle, Juho-betonifirmalle, paikalle saapuneelle yleisölle, tapahtumissa töissä olleille, Hakamäestä vastaaville tahoille, Otolle kuvista sekä toki piknikin äänentoiston hoitajille. Tästä on hyvä jatkaa, me tapaamme jälleen seuraavilla kekkereillä!
-Jarkko Mattheiszen
|